Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
Kirjoittaja

Aada
Tampere

Lukiolaistyttö kirjoittelee elämästään, jakaa ajatuksiaan ja tunnelmoi. Oman lisävärinsä tuo elokuussa alkava vaihto-oppilasvuosi Kiinassa.

// Ellei toisin mainita, kaikki kuvat ja tekstit ovat omia tuotoksiani.
Kuvat räpsin Canon EOS 1000D :llä



Suklaapuoti


Löysin tänään kuvauskävelyllä ollessani ihanan Suklaapuoti-nimisen herkkukaupan aivan kämppäni läheltä.



Suklaita oli vaikka minkälaisia, ja ainakin tämä ostamani pistaasipallero oli herkullinen!

Kuninkaankatu nelosesta tulee vakiopaikkani, samoin vieressä sijaitsevasta kahvilasta, josta lisää myöhemmin.

toisenlainen vaatekriisi, aivojen ylikuormittumista ja rakkautta Tampereeseen

viikon valokuvasaldoa

torstain asu (kuva on salamattomuuden takia vähän tärähtänyt)
 

Olen potenut tällä viikolla elintasosyyllisyyttä. Kaikki lähti alukuviikon ostosreissusta kaverin kanssa. Tarvitsin farkut ja ostin farkut, se oli ihan okei. Syyllisyyttä tunsin siitä, että olisin halunnut myös uuden laukun ja bleiserin, vaikka minulla on jo oikein hyviä laukkuja ja bleisereitä (kuvassa). Syyllisyys tulee siitä, että kaikilla ihmisillä maailmassa ei ole rahaa edes ruokaan, ja mä vaan haluaisin täydellisen laukun. Kaikki on kuitenkin toistaiseksi hyvin, sillä itsehillintäni ei ole pettänyt, enkä ole siis sortunut ostamaan niitä. (edit. Mua ei helpota yhtään ajatella, kuinka paljon joku miljonääri tai muotibloggari käyttää rahaa vaatteisiinsa. Se on niiden oma asia.)
 

Tällä viikolla olen syönyt vähän terveellisemmin kuin yleensä. Kinkku-halloumjuustosalaatin tein Sofian tyyliin.

***

Aivoni ovat olleet ylikuormittuneet parin edellisen päivän ajan. On ollut ja on edelleen asioita, jotka pitäisi selvittää pikapuoliin. Opintorahahakemuksen sain juuri tehtyä. Osa hakemuksen kohdista oli muotoiltu niin, ettei niistä voinut maalaisjärjellä saada selvää, eivätkä kaikki faktatkaan olleet mulla ihan hanskassa. Joten sopii vain toivoa, että hakemus meni ensimmäisellä yrittämällä (/arvauksella) oikein ja läpi ! Vaikka onhan tässä vielä reilu kuukausi aikaa, ennen kuin voin opintorahaa saada.
   Opiskelu sujuu muuten, mutta mulla ei ole motivaatiota opiskella niiden päivien asioita, mitkä olin pois. Yritän uskotella itselleni, että jos pääsen kursseista läpi, kaikki on ok. Väkisin vaan tulee välillä mieleen, kuinka vaihtelu virkistäisi, esimerkiksi töissäkäynti lukion sijaan...
   Huomenna aion kiertää putiikista toiseen kesätyöpaikkoja kysellen. Haaveilen pääseväni kesätöihin johonkin vaatekauppaan tai kahvioon, mutta taitaa olla aika turha toivo. Saa sen kesän varmaan kulumaan vaihto-oppilasjuttuja setvien, rentoutuen ja taiteillenkin.

Iskä kävi eilen, ja sanoi mun kämpän tuntuvan mun kodilta. Syksyllähän mä mesosin, että kämppä on nyt mun koti, mutta peruin pian sanani. Lapsuudenkoti on tähän asti ollut mun koti, vaikka olen asunut täällä Tampereella. Muutama päivä sitten ajattelin ensimmäistä kertaa, että olisipa mukava jos ei tarvitsisi lähteä kotoa, tarkoittaen kämppää. Eli alan olla aika kotiutunut kämppään ja Tampereeseen.
   Tänään mentiin liikkatunnilla pulkkamäkeen Pyynikinharjulle, ja matkalla ihailin alueen taloja. Ne talot olivat upeita, sellasella alueella olis mahtavaa asua! Oho, taidan olla aika rakastunut Tampereeseen? Ja Amuriin♥
   Mun piti mennä tänään maalle, mutta erinäisistä syistä en sitten mennytkään. Tuntui niin ihanalta, kun päätin jäädä Tampereelle viikonlopuksi! Vaikka olishan se ollut mukava nähdä perhettä ja kavereitakin. Suunnitelmien muututtua ajattelin mennä tänään koululla järjestettävään Glow with the Flow -tapahtumaan, mutta se olikin jo loppuunmyyty! Joten tämä viikonloppu sujuu kotoillen ja opiskellen, ehkä ehdin myös tehdä pienen valokuvauskierroksen Pyynikinharjulle ja käydä kirjastossa.

nyt soi Lecrae

I'm lovin' it - Levi's Curve ID





Menin tänään kaverin kanssa vähän kiertelemään kauppoja - ja kuinkas sitten kävikään. Mukaan tarttui Levi'sin Curve ID -malliston farkut. En olisi ikinä lähtenyt kokeilemaan kyseisiä farkkuja, tai edes kuullut niistä, mutta kun Neliinakin. Samaisen muotibloggarin ansiosta löysin joitakin kuukausia sitten ihanan Studio25 kaupan, josta farkut ostin.
     Ostin farkut, koska minulla ei ollut yksiäkään hyviä farkkuja kaapissa. Vielä kävellessäni kaupasta ulos olin varma, että olin tehnyt ison virheen. "Farkkuja saa H&M:ltä puolet halvemmalla! Toivottavasti nämä nyt ovat edes laadukkaat!" Mutta päästyäni kämpälle ja vedettyäni farkut jalkaan olin mennyttä - ne ovat ihanat! Sovitaan vaikka, että ne ovat synttärilahja itselleni 3 viikkoa etukäteen. (;

Ihanan ei tarvitse aina olla kallista - kuvassa olevan paidan ostin H&M:ltä alennuksesta 7 eurolla ! Ostamatta jäi täydellinen, mutta alennuksessakin liian kallis laukku (Aleksi13) ja ihana, toistaiseksi normaalihintainen jakku (H&M).


päivän kuvasaldo


lounaaksi ciabatta ja munkki


päivällisenä ja iltapalana halloumjuustoleipää

 


 


kuvat englanninluokasta

Tänään palasin kouluun neljän viikon lomailun jälkeen. Etukäteen ajatus paluusta arkeen tuntui ahdistavalta.
     Astellessani aamulla pitkin koulun tyhjää käytävää korviini kantautui jostakin kauempaa kikatusta ja musiikkia. Vedin syvään henkeä ja saatoin suorastaan tuntea koulumme tunnelman täyttävän minut. Myöhemmin päivällä tapasin kaikkia ihania ihmisiä ja huomasin opiskelumotivaationi palaavan asteittain takaisin. Kouluni on kotini♥

Viikonlopun ideoita



Viikonlopun kokeilu; jäätelökahvi, nam! Varmaan monet ovat tehneet saman keksinnön, mutta minä kuulin tämän ensimmäistä kertaa äidiltäni joitakin vuosia sitten. Minua kahvin jäähtyminen ja maun laimentuminen eivät haittaa, joten tämä on minulle täydellinen tapa juoda kahvini. Aloin myös miettiä kahvipirtelöä, se voisi olla hyvää. Onko kukaan kokeillut lorauttaa tilkkaa kahvia pirtelöönsä?


Jäätelökahvista viikonloppuun. Torstaina tulin Isosta Kirjasta kaverin kyydillä Vilppulaan (jossa tutustuin hauskaan porukkaan, toivottavasti tavataan vielä!), sieltä junalla Tampereelle ja bussilla maalle. Vanhemmat ovat etelän lämmössä viikon, ja sillä aikaa mummi on meidän seurana (ja tekee hyvää ruokaa!).



Edellisen kuvan ruoka oli eilinen, tässä tämän päiväinen. Minäkin siinä mukana jotain sohelsin.


Joulusta jääneitä suklaitakin on tullut muutama napsittua.


Perjantaina lakkasin kynnet, ja tänään ne alkavat olla jo aika halkeilleet, höh.



Nämä leffat katsoin viikonloppuna, Wild target oli hauska ja Salt hyvä.
Rupert Grint Se ei ole erityisen komea eikä supertaitava näyttelijäkään, mutta se valtas mun sydämen Harry Potter -leffojen Ronina

(Toivottavasti Salt 2 ilmestyy ennen elokuuta ja Kiinaan lähtöä!)


Hanna ja sen yökylässä ollut kaveri saivat Wild target -leffasta kuningasidean; Hannan joululahjahiusväristä osa eksyi kissan turkkiin.  Onneksi vain sellaista siveltävää väriä, ei siis mennyt kissan iholle saakka eikä aiheuttanut mitään allergisia reaktioita.


Tänään suuntana Tampere ja huomenna jälleen Iso Kirja, odotan innolla!

Ruokaa+shoppailua+hassuttelua=risteily


Yksi joululahjoistani oli risteily 28.-29.12. Keskiviikkona menin Hanna-siskoni ja Johanna-äitini kanssa Tampereelle ja sieltä Turkuun.



Tampereella shoppailimme ja pakkasin risteilyä varten. (Ostin H&M:stä mustat housut, liituraitaisen bleiserin ja harmaan hameen)


Matkalla Tampereelle poikkesimme Pälkäneellä "kahvilla".

~~~~


Laiva oli Silja Linen Europa.


Tässä ovat keskiviikkona ostamani housut ja bleiseri. Hameesta ei ole vielä kuvaa.

Satunnaisia otoksia laivalta






Keskiviikon tyylini oli melko virallinen, joten ostin vastapainoksi laivalta kultahileisen biletopin. Tässä näkee tyylini kaksi ääripäätä.


Laivan ruoat ovat niiiin hyviä! Tässä äitini ja siskoni annokset. Omani oli niin tavanomainen, etten viitsinyt siitä laittaa edes kuvaa.


Hanna & rapu




Hauskaa oli!

~~~~

Tultuamme eilen laivalta jäin siskoni kanssa Tampereelle kämppään, äiti meni kotiin.

Eilen illalla kun en saanut unta, haeskelin kämpästäni kokoon kaikki kirjat, joita en ole vielä lukenut.


Kevyttä iltalukemista Hermionen tyyliin. ;)

Olen suunnilleen puolivälissä joululahjaksi saamaani A. Mattssonin kirjaa Hudson Taylorin elämästä. Kirja on mahtava!
K. P. Yohannanin kirjakin on ollut kaapissa jo monta kuukautta, en ole saanut aikaiseksi aloittaakaan. Varmasti hyvä kirja sekin.
Esa Saarisen Symposiumia olen lukenut keväästä saakka. Kirjaa ei voi lukea kuin muutaman sivun kerrallaan putkeen, siitä herää heti niin paljon ajatuksia ja täytyy pysähtyä miettimään.


Tänä aamuna herättyämme menimme kahvilaan Wayne's Coffee syömään aamupalaa.



Syömisen jälkeen shoppailimme 4 tuntia. Minä ostin mustan ja valkoisen topin Gina tricosta. Ostin myös ensimmäistä kertaa moneen talveen kunnon talvikengät (Kenkärepo 59,90e).
Vaikken itseäni talven ystäväksi voi nimittääkään, toivon kuitenkin, että Suomen sää sallii uusien kaunokaisteni käyttämisen joka talvi nyt ja aina!

/ postauksessa on muutama äitini ottama kuva /

Tapanin- ja jonkun muunkin päivän herkkuja

Miten söin jouluna -postaussarja näyttää jatkuvan. ;)





Tapaninpäivänä olimme juhlimassa Valkeakoskella tätini miehen 40-vuotissyntymäpäivää. Niin kuin näkyy, tarjolla oli jos jonkinmoista herkkua!
 


Valkeakoskea yövalaistuksessa.




Tiistaina leivoimme viimeiset piparit.



Yritimme myös koristella pipareita, mutta kuorrute oli hieman liian vetistä. Yritys hyvä 10. :)

Joulu 2011

Muunmuassa sähkökatkojen takia en ole päässyt aiemmin kirjoittamaan kuluneesta viikosta. Tänään ja huomenna on luvassa useampikin postaus. (varsin ruokapainotteisia postauksia jostain kumman syystä. ;))

Perjantaina 23. päivä katsoimme elokuvan What's eating Gilbert Grape (kuvassa illan eväät). Alku vaikutti hiukan oudolta, mutta loppujen lopuksi leffa olikin oikein hyvä!

Jouluaatto

Aamupäivällä menimme äidin vanhemmille.

Söimme, lauloimme joululauluja, luimme jouluevankeliumin ja avasimme lahjat.

Nekku ♥

/ Yllä oleva kuva on äidin ottama /

Illalla menimme isän vanhemmille, missä myöskin söimme, lauloimme joululauluja, luimme jouluevankeliumin ja avasimme lahjat. Sieltä ei valitettavasti tullut otettua montaakaan kuvaa.
 

Molemmat mummuni tekevät todella hyvää ruokaa! Muutenkin olen syönyt koko joululoman mahdottomasti, ihme ettei paino ole (enempää?) noussut.
 

Kotona avasimme kolmannen kerran lahjoja. Sain ihania lahjoja kaikilta. En taida tehdä lahjapostausta, mutta eivätköhän monet niistä tule silti esitellyiksi täällä lähiaikoina.
 

Jouluaaton tunnelmaa

Tämä yksi lahja täytyy esitellä jo nyt, äitini koriin tekemä ihana asetelma. Nimesin asetelman joulumaaksi ♥

Tunnelmia ja ajatuksia joulusta

Olen hehkuttanut joulua täällä blogissa jo marraskuun alusta lähtien.  Nyt kerron mikä tekee joulusta minulle niin tärkeän.


Tänä vuonna joulu on minulle erityisen tärkeä kahdestakin syystä.
1) Olen asunut syksyn pois kotoa, ja joululoma on toinen pidempi aika, jonka pääsen viettämään kotona perheen kanssa. (syysloma oli ensimmäinen)
2) Ensi vuoden jouluna en näe perhettäni, koska olen Kiinassa.

Olin itsenäisyyspäivän yksin kämpässäni, ja se oli kamala kokemus. Pidän itseäni melko isänmaallisena ihmisenä, mutta meillä ei ole ollut tapana juhlia itsenäisyyspäivää mitenkään erityisesti. Siispä en olettanut sen olevan sen ihmeellisempi päivä olla yksin, kuin mikään muukaan päivä. Toisin kävi.

Tänä jouluna osaan arvostaa aivan uudella tavalla yhdessäoloa perheen ja sukulaisten kanssa.




Tänään söimme perheen kanssa jouluaterian, koska huomenna emme ehdi (menemme molempiin mummuloihin käymään).
Jouluruoka on minulle iso juttu. Petyin kovasti, kun uudessa koulussani ei ollutkaan niin monipuolinen ja herkullinen jouluateria, kuin aikaisemmissa kouluissani on ollut.



Joulukuusi tuo joulun. Muutkin joulukoristeet ovat kauniita, mutta kuusi on välttämätön. Lumi on toinen joulun kauneimmista koristeita.
Tänään hain isän kanssa joulukuusen, ja koristelin sen äidin valitsemilla koristeilla.


Äiti teki kauniin asetelman ylimääräisistä palloista ja jouluvaloista. Äiti on muutenkin laittanut kodin todella kauniiksi ♥




Oleellisia elementtejä joulun tunnelmassa ovat myös kynttilät ja joululaulut.

---

Kaikki edellämainitut ovat minulle tärkeitä joulussa, mutta joulun sanoma, koko joulun ydin puuttuu vielä. Jos joulun lapsi olisi jäänyt syntymättä, olisi joululoman / -lahjojen / -tunnelman / -ruoan puuttuminen pieni murhe verrattuna siihen, ettei meillä ihmisillä olisi mahdollisuutta päästä lähelle Jumalaa, meidän luojaamme. Jeesuksen ansiosta Jumalan läsnäolo voi kruunata meidän joulumme ja koko elämämme.

Hyvää joulua!

Joulua kohti

Seuraa blogiani Bloglovinin avulla

Perjantaina koeviikon viimeisen kokeen jälkeen kävin shoppailemassa kaverin kanssa. Ostin sinisen talvitakin (kuvassa) ja valkoisen kauluspaidan.

/ siskon ottama kuva /

Lauantaina leivoimme kotona pipareita, nam!

Perjantaina tulin tosiaan kotiin, koska seurakunnassa oli näytelmäharjoitukset tänään olevaa joulujuhlaa varten. Eilen oli yhdistetyt näytelmä- ja bändiharkat.

Seurakunta oli kauniin jouluinen ♥

Lahjat on ostettu ja kortit lähetetty, ensi viikolla vielä kaksi koulupäivää ja sitten joululomalle. Onneksi jouluun on kuitenkin vielä lähes viikko, on tässä sen verran tekemistä jäljellä!

Päivä kuvina

Hyvää itsenäisyyspäivää ♥